On enempi sääntö kuin poikkeus poistaa kaikki vanhat blogitekstit ja aloittaa taas ihan alusta. Meinasin nimittäi hävetä silmät päästäni vanhojen bloggausten takia. Eikä kyseessä ollu mikää käsityöblogi, vaan hiljainen angsti yöchatti jossa lähinnä kiukuttelin yksikseni. Kiusaannun aina jossain vaiheessa omista teksteistäni, jos yritän väsätä jotain syvällisempää. Nyt on onneks tullu aika tehä oppimisblogi, ja teiniangstaan ainoastaan lukolliseen päiväkirjaani.
Eli opiskelen Omnian ammattiopistossa vaatetusalalla ensimmäistä vuotta. Oon 22 -vuotias muikki, alunperin Lappeenrannasta, tuolta latojen ja peltojen maasta, niiku kaikki täällä luulee. Oon ehtiny kokeilla lukiota neljä vuotta ja media-assarin opintoja pari vuotta. Kumpikaa ei napannu, koska ompelin mielummi verhoja tai lyhensin iskän housunlahkeita, ku oisin opetellu miten tilataan ruotsiks kinkkusämpylä ja kahvi.
Muut siskot on ylioppineita, pyyhkii vanhusten hanureita, tonkii silmiä silmäpolilla ja muuta terveysoksetusta (ei miun kuppi teetä) Mitä hittoo miun kohalla kävi? Siis oon sika ylpee miun siskoista, kateellinenki jopa että ne menestyy niin hienosti. Mie se vaa haahuilen. Tai haahuilin, nyt löysin sen oman juttuni vihdoin.
Vegaanielämä tuo tullessaan rajoitteita paitsi ruokailun suhteen, myös materiaalivalinnoissa vaatetuksessa. Tätä en ollu ajatellu yhtään, ennen ku ensimmäisen jakson päätyö alkoi. Villakankaasta meidän tuli siis valmistaa casual bisnes -tyylinen hame. Oon jollakin tavalla pikkusen pettyny itteeni, miten helposti lähdin tekemään hametta. Miks miun ajatusmallit jäi jonnekkin taka-alalle? Jos oisin ollu ravintola-alalla ja oltais valmistettu joku liha-annos, oisinko maistanu sitä? Oisinko edes suostunut valmistamaan sitä? Mitä vaihtoehtoja ois edes ollu jos oisin kieltäytynyt tekemästä villakangashametta? Muut ajattelee, et oon joteki typerä tai omituinen, mut miulle tää käy järkeen niin hyvin. Nyt ku mietin tässä asiaa, ajattelen et olis pitänyt kyseenalaistaa vähän enemmän ja puhua ehkä jopa toisesta vaihtoehdosta. Joku kelaa, et se on vaan villaa, mut miun omat periaatteet on niin vahvat ja vakaat etten pysty ajattelemaan toisin. Eikä miun pidäkkään.
Muistan kyllä kysyneeni villan alkuperää, eläinten hyvinvoinnista, maasta mistä villa tulee. Vastausta en saanu. Miun mielestä tulis miettiä kankaan ja muiden materiaalien alkuperää edes joskus. Uhrata edes pieni ajatus sille nahanpalalle joka joskus eli, villasukalle joka joskus kirmasi Skotlannin nummilla, pienille lapsille Bangladeshissa kutomassa jättinimi H&M:lle sekundakamaa.
Nyt oon tuhrannu tässä jo tunnin, länkyttäny vegaanipropagandaa ja väsähin. Loppuillan lepään, et jaksan huomenna kirmata (raahautua) kouluun.