Resbonsibly irresponsible

Aamulla heräsin taas kauheeseen kurkkukipuun ja yskään. Piti iha röhiä limaa ulos että henki kulkis edes suhtkoht normaalisti. Olo oli voimaton, ei pysty, ei kykene -fiilis. Torkahin vielä hetkeks ja herättyäni päätin etten mee tänään kouluun. Heitin kahvit koneeseen ja suunnattiin Hertankaa lähimettään heittää skeidat. Ite meinasin heittää kiekot, laatat, oksut, yrjöt jne. Vatsaa väänti ja oksu nous kurkkuun vähänväliä. Kipitettiin kotia, miun piti lähtee TAAS labraan. Sieltä palattuani päätin et teen tänää edes jotain hyödyllistä ja kirjotan vaikka tänne.

Hertta aamulenkillä kyttäämässä rakennustyömaan edistystä..

Palaan viikonloppuun, koska sillonha kaikki the magic tapahtuu. Perjantaina koulun jälkeen tuntui, että on ihan pakko alottaa joululahjojen teko koska ei oo enää ku vähä yli kuukaus aikaa !! Otin pelit ja rensselit esiin, ja sain aikaan tällästä:

 Tää oli kiva proggis. Painokuva on on otettu kuvasta, jossa Hertta seisoo veneessä järvellä. Piirsin kuvan paperille läppärin näytön läpi (eli toimii valopöytänä paremmin ku hyvin) Paperilta jäljensin kuvan vielä kontaktimuoville ja terävällä askarteluveitsellä leikkasin sen irti. Asettelin keittiönpöydälle vähän suojapaperia ja valkosta KIERRÄTYS kangasta, johon painoin sitten mustalla ja tuollasella söpöllä aniliininpunasella kangasvärillä kuvat. Tästä pääsen kertomaan miten hävitin kihlasormukseni: tossa työntouhussa ihmettelin ku joku selvästi tipahti roskispussiin joka oli tuossa työpisteen vieressä lattialla. Kuvittelin heti, et se oli se askarteluveitsi ja tarkastin oliko se siinä pöydällä. Olihan se, mutta enpä viittiny asiaa selvitellä enempää, että mikäs se roskikseen tipahti ja annoin asian olla. Siivosin jälkeni kivasti, roskat roskiin ja tavarat omille paikoilleen, kankaat kuivumaan jne. Roskapussi kulkeutui syvään, kolmen metrin roskakuiluun mieheni toimesta, enkä siinäkään vaiheessa osannu kaivata sormustani, olihan miulla tapana jättää se aina mitä kummallisimpiin paikkoihin. Vasta sunnuntaina hirveitten etsinnöiden jälkeen, kampean puoliks täyteen roskakuiluun kaivelemaan että mikäs näistä on meidän roskapussi. Oksettavaa tällee jälkeenpäin mietittynä, mut epätoivoiset ajat vaatii epätoivoisia tekoja. Löysin paskavaippoja, kananmunakennoja, maitopurkkeja ja kaikkea muuta paitsi sitä sormusta. Masenti ja tuhersin itkua koko illan. Eikai tässä auta muu ku ostaa uus. Ei se silti se sama oo.

r.i.p

Dear Eki

On enempi sääntö kuin poikkeus poistaa kaikki vanhat blogitekstit ja aloittaa taas ihan alusta. Meinasin nimittäi hävetä silmät päästäni vanhojen bloggausten takia. Eikä kyseessä ollu mikää käsityöblogi, vaan hiljainen angsti yöchatti jossa lähinnä kiukuttelin yksikseni. Kiusaannun aina jossain vaiheessa omista teksteistäni, jos yritän väsätä jotain syvällisempää. Nyt on onneks tullu aika tehä oppimisblogi, ja teiniangstaan ainoastaan lukolliseen päiväkirjaani.
Eli opiskelen Omnian ammattiopistossa vaatetusalalla ensimmäistä vuotta. Oon 22 -vuotias muikki, alunperin Lappeenrannasta, tuolta latojen ja peltojen maasta, niiku kaikki täällä luulee. Oon ehtiny kokeilla lukiota neljä vuotta ja media-assarin opintoja pari vuotta. Kumpikaa ei napannu, koska ompelin mielummi verhoja tai lyhensin iskän housunlahkeita, ku oisin opetellu miten tilataan ruotsiks kinkkusämpylä ja kahvi.
Muut siskot on ylioppineita, pyyhkii vanhusten hanureita, tonkii silmiä silmäpolilla ja muuta terveysoksetusta (ei miun kuppi teetä) Mitä hittoo miun kohalla kävi? Siis oon sika ylpee miun siskoista, kateellinenki jopa että ne menestyy niin hienosti. Mie se vaa haahuilen. Tai haahuilin, nyt löysin sen oman juttuni vihdoin.
Vegaanielämä tuo tullessaan rajoitteita paitsi ruokailun suhteen, myös materiaalivalinnoissa vaatetuksessa. Tätä en ollu ajatellu yhtään, ennen ku ensimmäisen jakson päätyö alkoi. Villakankaasta meidän tuli siis valmistaa casual bisnes -tyylinen hame. Oon jollakin tavalla pikkusen pettyny itteeni, miten helposti lähdin tekemään hametta. Miks miun ajatusmallit jäi jonnekkin taka-alalle? Jos oisin ollu ravintola-alalla ja oltais valmistettu joku liha-annos, oisinko maistanu sitä? Oisinko edes suostunut valmistamaan sitä? Mitä vaihtoehtoja ois edes ollu jos oisin kieltäytynyt tekemästä villakangashametta? Muut ajattelee, et oon joteki typerä tai omituinen, mut miulle tää käy järkeen niin hyvin. Nyt ku mietin tässä asiaa, ajattelen et olis pitänyt kyseenalaistaa vähän enemmän ja puhua ehkä jopa toisesta vaihtoehdosta. Joku kelaa, et se on vaan villaa, mut miun omat periaatteet on niin vahvat ja vakaat etten pysty ajattelemaan toisin. Eikä miun pidäkkään.
Muistan kyllä kysyneeni villan alkuperää, eläinten hyvinvoinnista, maasta mistä villa tulee. Vastausta en saanu. Miun mielestä tulis miettiä kankaan ja muiden materiaalien alkuperää edes joskus. Uhrata edes pieni ajatus sille nahanpalalle joka joskus eli, villasukalle joka joskus kirmasi Skotlannin nummilla, pienille lapsille Bangladeshissa kutomassa jättinimi H&M:lle sekundakamaa.

Nyt oon tuhrannu tässä jo tunnin, länkyttäny vegaanipropagandaa ja väsähin. Loppuillan lepään, et jaksan huomenna kirmata (raahautua) kouluun.